Ongelma 2:
Kun K. jää pois jostakin ennalta sovitusta tapaamisesta, se aiheuttaa usein mielipahaa. "Eikö tämä ollutkaan niin tärkeä juttu hänelle?" "Eikö hän haluakaan viettää aikaa kanssamme?". Oma lukunsa ovat pirullinen pilke silmäkulmassa lausutut kommentit: "Ai, ei seura kelpaa..." Useimmiten osaan ottaa kommentit huumorilla, mutta aina en jaksa. Jos itsestäkin tuntuu pahalta, että K. on jäänyt kotiin ja ehkä omassa takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, ettei seuraani kaivata, eivät moiset kommentit (vaikka sillä kelpaamisella tarkoitetaankin seuruetta, ei minua) jaksa naurattaa.
Jos K. tulee tapaamiseen mutta on huonolla tuulella tai todella alakuloinen, se saattaa myös loukata jotakuta ja aiheuttaa väärinymmärryksiä. Pahinta oli, kun K:n tulkittiin ylenkatsoneen joitain ihmisiä eräissä 60-vuotisjuhlissa. Totuus oli taas kerran toisenlainen... On luonnollista, että ihmiset tekevät päätelmiä - varsinkin, kun heille ei kerrota totuutta K:n tilasta. Tosiasia on kuitenkin, ettei kaikille voi eikä edes kannata kertoa. Kertominen herättäisi suurempaa ihmetystä ja kommentointia kuin kertomattomuus. Tästä huolimatta sappeni kiehuu toisinaan, kun K:n käytöstä tulkitaan ylimieliseksi tai hänet leimataan täysin epäsosiaaliseksi tapaukseksi. Miten epäoikeudenmukaista! Inhottavaa on, että samalla leimataan myös helposti minut: minkälainen ihminen minun täytyykään olla, kun minulla on tuollainen mies. Eipä niillä mielipiteillä niin väliä ole, useimmiten. Toisinaan moiset ihmettelyt ja leimaamiset tuntuvat kaiken muun ohella liian raskaalta taakalta kantaa.
Kun K. jää pois jostakin ennalta sovitusta tapaamisesta, se aiheuttaa usein mielipahaa. "Eikö tämä ollutkaan niin tärkeä juttu hänelle?" "Eikö hän haluakaan viettää aikaa kanssamme?". Oma lukunsa ovat pirullinen pilke silmäkulmassa lausutut kommentit: "Ai, ei seura kelpaa..." Useimmiten osaan ottaa kommentit huumorilla, mutta aina en jaksa. Jos itsestäkin tuntuu pahalta, että K. on jäänyt kotiin ja ehkä omassa takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, ettei seuraani kaivata, eivät moiset kommentit (vaikka sillä kelpaamisella tarkoitetaankin seuruetta, ei minua) jaksa naurattaa.
Jos K. tulee tapaamiseen mutta on huonolla tuulella tai todella alakuloinen, se saattaa myös loukata jotakuta ja aiheuttaa väärinymmärryksiä. Pahinta oli, kun K:n tulkittiin ylenkatsoneen joitain ihmisiä eräissä 60-vuotisjuhlissa. Totuus oli taas kerran toisenlainen... On luonnollista, että ihmiset tekevät päätelmiä - varsinkin, kun heille ei kerrota totuutta K:n tilasta. Tosiasia on kuitenkin, ettei kaikille voi eikä edes kannata kertoa. Kertominen herättäisi suurempaa ihmetystä ja kommentointia kuin kertomattomuus. Tästä huolimatta sappeni kiehuu toisinaan, kun K:n käytöstä tulkitaan ylimieliseksi tai hänet leimataan täysin epäsosiaaliseksi tapaukseksi. Miten epäoikeudenmukaista! Inhottavaa on, että samalla leimataan myös helposti minut: minkälainen ihminen minun täytyykään olla, kun minulla on tuollainen mies. Eipä niillä mielipiteillä niin väliä ole, useimmiten. Toisinaan moiset ihmettelyt ja leimaamiset tuntuvat kaiken muun ohella liian raskaalta taakalta kantaa.
Kommentit