Pelkään, että minusta on tullut tai tulossa otsikon mukainen naiseläjä.

Taustaksi: K. nukkuu nykyisin paljon, vielä enemmän kuin aikaisemmin. Luulen, että se johtuu siitä, että pää tarvitsee aikaa setviäkseen asioita. Minä sitten taas pärjään niillä perinteisillä kahdeksan tunnin yöunilla, viikonloppuisin saattaa mennä kymmenenkin tuntia. Lisäksi vuorokausirytmimme ovat erilaiset: minun täytyy töiden vuoksi herätä hyvin aikaisin, joten menen nukkumaankin aikaisin. Viikonloppuisin saatan valvoa hieman myöhempään, mutten kovin myöhään kuitenkaan. K. sitten taas tykkää valvoa ainakin neljä tuntia minua pidempään. Lopputuloksena on se, että olemme viikonloppuisin hyvin eri aikoihin hereillä. K:n päivä alkaa iltapäivällä, minun aamulla.

Viikonloput ovat minulle paitsi rentoutumisen, myös kodinhoidon aikaa. Arkisin pesen toki pyykkiä ja tiskaan, mutta suuremmat järjestelyt, imuroinnit ja muut jätän suosiolla viikonloppuihin. Lisäksi kaipaan viikonloppuisin aikaa yhdessäololle. Aika usein on kuitenkin niin, että kun haluaisin siivota, K. nukkuu. Kun haluaisin tehdä jotain yhdessä, K. nukkuu. Ennemmin tai myöhemmin kärsivällisyyteni loppuu ja alan nykiä häntä hereille. "Kun pitäis siivota..." "Pitäis pestä lakanat, niin sun pitäis nousta..." Pitäisi, pitäisi, jäkäti jäkäti.

K. itse ei ole asiaa kommentoinut, mutten itse tykkää huomata itsestäni tuollaisia piirteitä. En tarkoita, että hänen ei pitäisi osallistua mihinkään - haluaisin hänen toisinaan imuroivan ja huolehtivan ainakin työhuoneen siisteyden ja ainakin omat pyykkinsä. Mutta kyllähän nuo asiat voisivat odottaakin siihen asti, että hän herää. Ikävää huomata olevansa sellainen ihminen, jollainen ei haluaisi olla.