Olin koulutuspäivässä tänään (ihania nämä 6-päiväiset työviikot, onneksi niitä on harvassa!), ja mitä onkaan tapahtunut, kun olet ollut poissa: K. on nukkunut myöhään iltapäivään, on alakuloinen, pahantuulinen ja hyvin herkkä ärsytykselle. Vilpertti kyhjötti nurkassa sen näköisenä, että vaistosi, ettei miehen lähelle ole nyt syytä mennä.

Ensin tuli voimattomuus, sitten pettymys, sitten kiukku. "Mikset sinä nyt voisi kerrankin olla hyvällä tuulella pidempään!?" "Alatko taas olla tuollainen?" Onneksi sain pidettyä kaiken sisälläni, vaikka lähellä oli, etten alkanut huutaa. Mutta mitä se olisi hyödyttänyt? Tiedänhän minä, ettei K. voi tälle mitään. Tämä kaikki on vain niin tuttua: suljetut ovet, hiljaisuus tai pauhaava musiikki, se että täytyy varoa kaikkea mitä tekee tai sanoo... Tälle sisälläni kuplivalle vihalle pitäisi saada jokin hyvä purkautumistie. Olen harkinnut aloittavani kuntonyrkkeilyharrastuksen. Voisi auttaa painonhallintaankin.