K. on toipumassa, ja minä väsyn väsymistäni. Liikunta aiheuttaa vain lisää väsymystä; poissa ovat ihanat endorfiinitunteet liikuntasuorituksen jälkeen. Haluaisin vain nukkua ja nukkua... ja silti en jotenkin osaa mennä päiväunille, tuskin osaan nukkua tarpeeksi yölläkään.

Tunnen, että minun ei enää tarvitse jaksaa niin paljon, kun K:kin alkaa ottaa vastuuta arjestamme. Se näköjään konkretisoituu niin, etten jaksa enää yhtään mitään. En ole enää vain väsynyt, olen uupunut.

Hassua, että ensimmäistä kertaa koko K:n masennusajalla minä mietin NYT sairauslomalle jäämistä. Yritän nyt kuitenkin sinnitellä vielä tämän kuukauden ennen kesälomaa. Kesän lepään, sen olen jo päättänyt.

Laihdutuksesta: olen nyt pudottanut helmikuusta 8,3 kiloa, ja alan olla tavoitteessani. Oloni on sillä saralla parempi kuin aikoihin, ehkä parempi kuin koskaan.