Olen iloinen ja hieman ylpeäkin siitä, että olen saanut liikuntarutiinin kohdalleen: neljä kertaa viikossa, joista kaksi kuntosalilla ja kaksi aerobista (ohjattua jumppaa tai polkemista tai omaehtoista pakerrusta crossarilla, stepperillä tai juoksumatolla). Paino ei kuitenkaan ole heilahtanut ainakaan alaspäin, eikä ihme, sillä syön aivan väärin. Joka päivä olen syönyt jotakin makeaa herkkua (karkkeja tai leivonnaisia) tai sitten jotain suolaista, kuten sipsejä tai suolakeksejä. Ei sellaisella syömisellä paino putoa, vaikka miten liikkuisi. Olen ajautunut kierteeseen: jotain hyvää syömistä on pakko saada. Lohtusyömistä, ainakin osittain...
Olen miettinyt, mistä moinen itsekurittomuus johtuu ja olen päätynyt kahteen syyhyn:
1. Lohtusyöminen on tuttu reagointitapa lapsuudesta. Isäni juo suruun, pahaan oloon ja hyvään oloon. Minulle on tarjottu herkkuja lohduksi ja palkinnoksi.
2. Joudun hillitsemään itseäni muissa asioissa liikaa, joten ruuan suhteen en enää jaksa. Vaikka miten tekisi mieli huutaa K:lle tekemättömistä asioista, en huuda, sillä tiedän, että ei se mitään auta. Töissäkin tekisi usein mieli avautua oikein kunnolla, mutta enhän voi, sijainen kun olen.
Kumpikaan näistä ei ole hyvä syy laiminlyödä itseään ja omaa hyvinvointiaan. Halveksin isäni heikkoutta - ja kuitenkin huomaan olevani itse ihan samanlainen, aine vain on eri. Nyt on kuitenkin pakko tehdä jotain tälle syömisasialle, sillä inhoan peilikuvaani yhä enemmän. Pahinta on, että viime talvena 52-kiloisena ostamani myötäilevä talvitakki näyttää todella ahtaalta päälläni.
Rasvojen saanti ei kohdallani ole se ongelma, sillä herkutteluni keskittyy voittopuolisesti makeisiin juttuihin. Suklaakaan ei niin houkuta, ainakaan samalla tavalla kuin irtokarkit, jäätelö tai keksit. Leipääkin kuluu liikaa, pasta houkuttaa liiaksi. Tiivistettynä siis: liikaa ja vääränlaisia hiilihydraatteja. Jos lokakuun teemana oli liikunta, voisi marraskuun teemana olla ateriarytmin löytäminen ja turhien hiilarien karsiminen. En usko mihinkään karppaukseen, sillä ei niitä rasvojakaan nyt niin mahdottomasti saisi saada, enemmänkin sellaista hyvä-karppausta tässä suunnittelen.
Suunnitelma on tämä: marraskuun ajan syön leipää vain aamuisin ja yritän rajoittaa lämpimän ruuan yhteydessä saatavien hiilareiden määrää. Käytännössä siis vähemmän pastaa, riisiä tai perunaa. Leipä aina ruisleipää, pasta tummaa, jos siihen pystyn vaikuttamaan (töissä en pysty). Aamun leivän voi korvata myslillä tai puurolla. Ei karkkia tai keksejä, jäätelö on vielä sallittu herkku, kunhan ei joka päivä ja kohtuullisina (esim. 1-2 dl) annoksina. Muut ateriat koostuvat kasviksista (pannulla öljytilkassa kuumennettu ja grillimausteella maustettu kasvissekoitus on oikeasti maistuvaa), salaateista ja proteiinipitoisista välipaloista, esim. rahkasta tai rasvattomasta jogurtista. Banaani on pannassa, muut hedelmät ok. Pyrin syömään noin kolmen tunnin välein: aamiainen klo 6.30 - 8, lounas klo 11 (niiden välissä mahd. hedelmä tai jokin muu kevyt juttu), välipala klo 14, päivällinen (esim. niitä kasviksia tai vaikka tonnikalaa sisältävä salaatti) klo 17, iltapala klo 20 - 22. Ajat ovat toki viitteellisiä, mutta noin sen suunnilleen pitäisi mennä. Liikuntaa jatketaan entiseen tapaan. Kaloreita en vielä laske (olkoon se vaikkapa joulukuun uusi juttu, jos on tarvetta), mutta uskoisin, että kalorivajetta syntyy riittävästi ihan herkkuja karsimalla, kasviksia lisäämällä ja liikunnalla.
Poikkeuksena tähän sallin mahdollisesti ne harvat kerrat, jolloin joku on leiponut jotain minua varten, esim. kyläilyreissulla. Sellaisia tulee marraskuun aikana ehkäpä kaksi. Toki silloinkin pitää pysyä kohtuudessa, mutta ehkäpä yksi pulla ei kaada koko korttitaloa.
Joulukuun alussa sitten tilannekatsaus: onko olo muuttunut ja mihin suuntaan? Onko paino laskenut?
Motiiveina ensisijaisesti (pinnallisesti) ulkonäkö ja itsetunto: haluan näyttää hyvältä K:n silmissä, haluan olla hyvännäköinen pikkujouluissa ja ensi kesän lukuisissa kesähäissä. Lisäksi haluan voida paremmin, sillä nyt olen yhtenään turvoksissa ja/tai väsynyt.
Tällä mennään. Tilannekatsaus joulukuun alussa, tarvittaessa aiemminkin.
MUOKS. Huomasin kirjoittaneeni aiheesta lähes samoin sanoin elokuussa. Niinpä niin, ja kuinkas sitten kävikään... Erona oli se, että silloin en ollut epätoivoinen tilanteestani. Nyt olen.
Olen miettinyt, mistä moinen itsekurittomuus johtuu ja olen päätynyt kahteen syyhyn:
1. Lohtusyöminen on tuttu reagointitapa lapsuudesta. Isäni juo suruun, pahaan oloon ja hyvään oloon. Minulle on tarjottu herkkuja lohduksi ja palkinnoksi.
2. Joudun hillitsemään itseäni muissa asioissa liikaa, joten ruuan suhteen en enää jaksa. Vaikka miten tekisi mieli huutaa K:lle tekemättömistä asioista, en huuda, sillä tiedän, että ei se mitään auta. Töissäkin tekisi usein mieli avautua oikein kunnolla, mutta enhän voi, sijainen kun olen.
Kumpikaan näistä ei ole hyvä syy laiminlyödä itseään ja omaa hyvinvointiaan. Halveksin isäni heikkoutta - ja kuitenkin huomaan olevani itse ihan samanlainen, aine vain on eri. Nyt on kuitenkin pakko tehdä jotain tälle syömisasialle, sillä inhoan peilikuvaani yhä enemmän. Pahinta on, että viime talvena 52-kiloisena ostamani myötäilevä talvitakki näyttää todella ahtaalta päälläni.
Rasvojen saanti ei kohdallani ole se ongelma, sillä herkutteluni keskittyy voittopuolisesti makeisiin juttuihin. Suklaakaan ei niin houkuta, ainakaan samalla tavalla kuin irtokarkit, jäätelö tai keksit. Leipääkin kuluu liikaa, pasta houkuttaa liiaksi. Tiivistettynä siis: liikaa ja vääränlaisia hiilihydraatteja. Jos lokakuun teemana oli liikunta, voisi marraskuun teemana olla ateriarytmin löytäminen ja turhien hiilarien karsiminen. En usko mihinkään karppaukseen, sillä ei niitä rasvojakaan nyt niin mahdottomasti saisi saada, enemmänkin sellaista hyvä-karppausta tässä suunnittelen.
Suunnitelma on tämä: marraskuun ajan syön leipää vain aamuisin ja yritän rajoittaa lämpimän ruuan yhteydessä saatavien hiilareiden määrää. Käytännössä siis vähemmän pastaa, riisiä tai perunaa. Leipä aina ruisleipää, pasta tummaa, jos siihen pystyn vaikuttamaan (töissä en pysty). Aamun leivän voi korvata myslillä tai puurolla. Ei karkkia tai keksejä, jäätelö on vielä sallittu herkku, kunhan ei joka päivä ja kohtuullisina (esim. 1-2 dl) annoksina. Muut ateriat koostuvat kasviksista (pannulla öljytilkassa kuumennettu ja grillimausteella maustettu kasvissekoitus on oikeasti maistuvaa), salaateista ja proteiinipitoisista välipaloista, esim. rahkasta tai rasvattomasta jogurtista. Banaani on pannassa, muut hedelmät ok. Pyrin syömään noin kolmen tunnin välein: aamiainen klo 6.30 - 8, lounas klo 11 (niiden välissä mahd. hedelmä tai jokin muu kevyt juttu), välipala klo 14, päivällinen (esim. niitä kasviksia tai vaikka tonnikalaa sisältävä salaatti) klo 17, iltapala klo 20 - 22. Ajat ovat toki viitteellisiä, mutta noin sen suunnilleen pitäisi mennä. Liikuntaa jatketaan entiseen tapaan. Kaloreita en vielä laske (olkoon se vaikkapa joulukuun uusi juttu, jos on tarvetta), mutta uskoisin, että kalorivajetta syntyy riittävästi ihan herkkuja karsimalla, kasviksia lisäämällä ja liikunnalla.
Poikkeuksena tähän sallin mahdollisesti ne harvat kerrat, jolloin joku on leiponut jotain minua varten, esim. kyläilyreissulla. Sellaisia tulee marraskuun aikana ehkäpä kaksi. Toki silloinkin pitää pysyä kohtuudessa, mutta ehkäpä yksi pulla ei kaada koko korttitaloa.
Joulukuun alussa sitten tilannekatsaus: onko olo muuttunut ja mihin suuntaan? Onko paino laskenut?
Motiiveina ensisijaisesti (pinnallisesti) ulkonäkö ja itsetunto: haluan näyttää hyvältä K:n silmissä, haluan olla hyvännäköinen pikkujouluissa ja ensi kesän lukuisissa kesähäissä. Lisäksi haluan voida paremmin, sillä nyt olen yhtenään turvoksissa ja/tai väsynyt.
Tällä mennään. Tilannekatsaus joulukuun alussa, tarvittaessa aiemminkin.
MUOKS. Huomasin kirjoittaneeni aiheesta lähes samoin sanoin elokuussa. Niinpä niin, ja kuinkas sitten kävikään... Erona oli se, että silloin en ollut epätoivoinen tilanteestani. Nyt olen.
Kommentit